13.3.2017

Shelttinaulakko

Meidän kotona on ehtinyt sellaiset parisen vuotta pyöriä puinen, sheltin muotoinen levy. Avomieheni on puuseppä ja hän on sen joskus koulussa väkertänyt. En ole keksinyt, mitä sillä voisi tehdä ja välillä olen pitänyt sitä vain "tarjottimena". Muuton yhteydessä se kuitenkin päätyi varastoon, josta sen vähän aikaa sitten taas löysin, kun siivosin. Nyt minulla oli kuitenkin idea sille.

 Päätin tehdä levystä naulakon poikien valjaille. Ennen valjaita ja flexejä on säilytetty eteisen yhdessä korissa, mutta kun Peeta oli näyttänyt tarpeeksi hampaitaan korille, päätin heittää sen pois. Nyt olivat valjaat ja flexit paikkaa vailla.

Kiinnitin shelttilevyn meidän kenkäkaappiin, sille siitä ovat valjaat nopeasti napattavissa. Levylle ei tehty muuta, kuin kiinnitetty koukkunaulakko siihen. Sitten levy vain porattiin kaappiin kiinni.

Siinä se nyt komeilee! 

H

2 kommenttia: