27.4.2016

Distichiasis eli ylimääräiset ripset

Meidän Jimi on ollut melko terve koira. Hän on aika herkkävatsainen, joten ruuan kanssa oli yhdessä vaiheessa ongelmaa. Kun sopiva ruoka löytyi, ei enää ole olut mitään.


Jimillä on kuitenkin yksi shelttien perinnöllinen sairaus, Distichiasis. Distichiasis (mikä sanahirviö) tarkoittaa ylimääräisiä ripsiä, jotka kasvavat normaalista ripsirivistä poiketen silmään sisäänpäin. Jimillä ripsiä on kummassakin silmässä noin 2 kpl. Ripset eivät ole mitään paksuja vaan ihan pieniä ja hentosia, mutta ärsyttävät silmää, jos ne kasvavat liian pitkiksi. 

Näissä kuvissa Jimi siristää ruskeaa silmäänsä ja poistin sieltä ripset, niin heti parani!

Yleensä tietää, että ripsiä on taas ilmaantunut, kun Jimi hankaa silmiä tassullaan tai siristää. Ripset kasvavat meillä aina samaan kohtaan. Ripset havaittiin, kun Jimi oli noin kaksi vuotias. Vein hänet eläinlääkäriin, kun toinen silmä rähmi ja Jimi siristi sitä, joten luulin että hänellä on silmätulehdus. Tutkiessa löydettiin kuitenkin ripsiä ja hoitovaihtoehdoiksi jäi poistaa ripset pinseteillä tai polttaa tai jäädyttää ripsituppi. Ripset poistettiin pinseteillä Jimin ollessa rauhoitettu, hän sai myös silmätippoja. Aluksi oli pelottavaa kuulla, että jotain tällaista nyt on, mutta meillä on selvitty melko vähällä. 


Nykyään poistan nimittäin ripset ihan itse pinseteillä. Tarvitaan vain valo ja pinsetit tai, jos on todella kirkas päivä näkee ripset yleensä ilman valoakin. Pinsettien kärjet on hyvä olla melko ohkaiset. Itse olen kokeillut vain näitä viistokärkisiä, mutta lääkäri otti ripset pois sellaisilla taivutetuilla "piikki"kärkisillä. Olemme kuitenkin pärjänneet näillä tavallisilla pinseteillä ihan hyvin.


Desinfioin ja kuivaan pinsetit ensin. Otan sitten Jimin usein sohvalle tai sängylle ja laitan hänen pään reiteni päälle. Siinä hän köllöttelee ja lepäilee, kun minä nyppäsen ripset pois. Jimi on tosi rauhallinen, joten hän ei ole ihmeissään, kun silmää "operoidaan". Musta tuntuu, että hän ei edes huomaa, kun ripsen nyppää pois. Täytyy siti olla todella varovainen pinsettien kanssa ja jos Jimi olisi kova rimpuilemaan ei tällaista voisi tehdä. Jos valoa tarvitaan apuna, täytyy olla kaksi tässä puuhassa mukana. Toinen pitää valoa ja toinen ottaa ripset pois. 

Koska pärjätään tällä keinolla, en ole tutustunut enempää muihin ripsenpoistomenetelmiin. Onko muilla ripsiongelmia?


Lisätietoa voi käydä lukemassa näistä linkeistä.
http://www.shetlanninlammaskoirat.fi/files/1913/7586/7710/shelttipentuopas-web.pdf
http://www.shetlanninlammaskoirat.fi/rotumaaritelma/yleista-sheltista/

H

22.4.2016

Pentupäiväkirja; Pennun tarvikkeita

Vielä kaksi viikkoa ja sitten meillä kotona vilistää taas koiravauva! Kotona pitää tehdä vielä muutamia järjestelyjä ennen kuin Peeta meille tupsahtaa. Penturuokaa sekä jonku lelun voi vielä hankkia, mutta muuten täällä ollaan valmiita ja odotetaan että pikkuinen tulee! Tässä on kasvattajan lähettämä kuva Peetasta. Ikää on 5 viikkoa.


Pennulle ei olisi tarvinnut hankki paljon mitään, mutta silti sitä on tullut kaikkea osteltua! Toki Jimiltä on jäänyt joitakin vaatteita, vanha pentuhihna ja leluja meillä on vaikka millä mitalla, joten niitäkään ei tarvitse ostaa, mitä nyt muutama pikku juttu tuli hankittua :)
Tässä esittelen tarvikkeet, joita kannattaa olla kun hankkii pennun.

1. Hihna ja valjaat (tai panta)

Hihna on Jimin vanha ja se kelpaa hyvin näin alkuun. Valjaat on ostettu Fb-koirakirppikseltä, sillä nekin menee vain hetken, niin ei kannattanut ihan uusia ostaa. Pieniä valjaita meillä ei ollut ennestään sillä, kun Jimi oli pieni, hänellä oli panta. Nyt en kuitenkaan halunnut pantaa, sillä valjaat ovat paljon ergonomisemmat. Valjaat ovat siis Rukka merkkiä ja koko xs. Toivottavasti ne mahtuvat tai sitten pitää kaivaa esiin Jimin pentupanta, jossa on säätömahdollisuus.

2. Vesi- ja ruokakuppi

Meillä on kaapissa monta ruokakuppia ja yksi iso vesikuppi, mutta niissä kaikissa on aika korkea reuna, sillä Jimi sotkee muuten ruuan ja veden lattialle. Nämä Bibi & Bim emalikulhot olivat Mustissa ja Mirrissä -70 % alennuksessa, joten eivät olleet kalliita ja nämä ovat melko matalia joten pennun on helppo syödä näistä.

3. Peti

Pedin tilasin Peetalle Zooplussasta. Jimi nukkuu meillä joko sängyssä tai lattialla. Hänelle on sellainen tyyny, jonka päällä hän välillä on, mutta usein paras paikka on pelkkä lattia. Pitkässä turkissa tulee niin helposti kuuma, että lattialla on viilein nukkua. Peeta on kuitenkin vielä niin pieni, että 1. hän ei pääse sänkyyn ja 2. häntä ei voi ottaa sänkyyn koska voi tippua, joten ajattelin että tällainen muhkea pesä on lämmin ja turvallinen. Peti ei ole kamalan iso, mutta uskon, että Peeta mahtuu siihen vajaan vuoden ajan. Jimille peti oli liian pieni, eikä häntä ole se yhtään kiinnostanut vaikka se on tuolla lattialla ollut. Saa nähdä mitä Peeta sanoo, vai ottaako hän mallia isoveljestään ja nukkuu lattialla. Koirat tuskin nukkuvat heti vierekkäin, mutta toivottavasti jossain vaiheessa.

4. Lelut

Tämä on Peetan ainoa lelu, jonka olen hänelle hankkinut. Meillä on palloja, vetonaruja, pehmoleluja sun muita ihan tarpeeksi, niin niistä riittää varmasti myös hänelle. Tuo Kong on kuitenkin ollut Jimillä ihan huippujuttu, joten nyt on sitten Peetallakin puuhaa niin aivoille kuin hampaillekin. Kongin tilasin myös Zooplussasta. Ajattelin kuitenkin, että ehkä ostan vielä yhden lelun ihan Peetan omaksi, jos vaikka Jimi onkin ihan mahdoton lelujensa suhteen. Toisaalta voi käydä myös niin, että osa leluista pitää ottaa pois, jos niistä syntyy riita.

5. Vaatteet

Meillä on jo tämän verran varustusta aikuisikää ajatellen. Jimin vanhat valjaat ja talvitakki menevät Peetalle ehkä vasta, kun hän on täysikasvuinen, ellei Peeta jää kamalan pieneksi, siloin tuo takki voi jäädä liian isoksi. Hurtan sadetakki on ostettu Fb-koirakirppikseltä ja se menee varmaan Peetalle, kun hän vähän kasvaa, mutta jää toisaalta taas pieneksi eikä ehkä mahdu aikuisena. Itsetekemäni villapaita on kylmää talvea varten, toivottavasti sekin menee silloin päälle. Jimillä on nämä kaikki samat vaatteet, mutta vain joko sinisenä tai harmaana! Hauskaa, että pojilla on sitten sävysävyyn samat vaatteet :D

 Näiden juttujen lisäksi täytyy käydä ostamassa penturuokaa ja matolääkettä sekä joku puhdistusaine pissatahroja varten. Nyt vain odotellaan malttamattomana!

H

19.4.2016

Ostoksia Zooplussalta

Tilasin ensimmäistä kertaa Zooplussalta koirille juttuja.  Zooplus on siis lemmikkieläintein tarvikkeita ja ruokaa myyvä nettisivu. Sivuilta löytyy niin koirille, kissoille kuin pieneläimille tuotteita. Mielestäni firma on saksalainen tai ainakin he lähettivät paketin ulkomailta. Nettisivut ovat kuitenkin ihan suomen kieliset. Tuotteet olivat edullisempia, kuin Suomessa ja tilaaminenkin oli ihan helppoa. Toimituksessa kesti noin viikko ja eilen saapui iso paketti, jonka hain postista.

Jimi oli taas ihan tohkeissaan kun saatiin paketti kotiin. Hän ei olisi millään malttanut odottaa, kun avasin paketin ja jokaista juttua piti haistella kovasti. Tilasin tuotteita pennulle ja Jimille.

Tässä näitä nyt sitten olisi.

1. Kong Puppy S, Peetalle. Ihana vaaleansininen :) Voivat sitten yhdessä Jimin kanssa puuhailla kongien kanssa, kun Jimillä on se normaali versio.

2. Kong Wubba. Tämän oli tarkoitus olla lelu Peetalle, mutta hupsii se olikin kokoa L ja noin iso.. Noh eiköhän tällä joku kuitenkin leiki. Tuo Wubba oli tuollaista kivaa pehmeää materiaalia ja sitten siellä on kaksi palloa sisällä.

3. TubiDog-pateeta. Makuina maksamakkara ja kala. Jimi tykkää näistä ja näiden avulla palkkaaminen treenatessa onnistuu vaivaitta!

4. Hihnanjakaja. Ajattelin, että sitten kun Peeta kasvaa, voisin ulkoiluttaa koiria yhdellä flexillä. En tiedä onnistuuko tämä, mutta kaksi flexia tulee olemaan vähän hankala ja en millään halauisi siirtyä tavallisiin hihnoihin. Flexi on jotenkin niin kätevä.

5.Kartie älypeli. Jimi tykkää puuhailla tällaisten kanssa, joten ajattelin, että nyt hankitaan myös kotiin tämmöinen. Tuossa yhdessä laudassa on kaksi peliä, toisella puolella toinen ja toisella toinen.

6. Viimeisenä Peetalle peti. Tämä taisi olla joku "Top seller" ja näytti mukavan pehmoiselta niin otin sen. Ihan hyvän kokoinen (50cm), ei liian iso, mutta peti ei mene heti pieneksikään.

Tässä olivat ostokset. Olen tyytyväinen, vaikka vähän tuo liian iso Kong Wubba jäi harmittamaan, mutta tällaista välillä sattuu. Suosittelen kokeilemaan Zooplussaa, itse ainakin tykkäsin!

H

18.4.2016

Eläinystäväni-messut

Voitin Facebookissa kaksi lippuja Eläinystäväni-messuille. JEII! Kiva juttu! 
Käytiin sitten lauantaina piipahtamassa messuilla ja katsottiin, jos poitsuille löytyisi jotain kivaa.
Eläinystäväni-messut on koko perheelle suunnattu lemmikkitapahtuma! Ennen nimi taisi olla lemmikki-messut. Messukeskuksessa oli samaan aikaan myös Lapsimessut, ModelExpo, Kädentaitotapahtuma ja OutletExpo, joten porukkaa riitti. Eläinystäväni-messuosasto oli aika pieni verrattuna esim. Koira-messuihin. Löydettiin kuitenkin kivoja maistiaisia koirille ja osallistuttiin arvontoihin. Kaksi kassillista lähti mukaan kaikkea messukamaa. 


Jimi oli kotona innoissaan, mitä kasseista oikein löytyy. Lähinnä niissä oli maistiaisia koirien herkuista ja kuivaruuista. Saatiin myös joitakin alennuskuponkeja, esim. Royal Caninin-tuotteisiin ja Mushin-tuotteisiin. 


Jimi tykkäsin "isin" ostamista Purinan uutuus Adventuros-herkuista. Makuina otettiin buffalo sekä metsäkauris ja molemmat maistuivat!



Oikein hauska lauantai.
H


14.4.2016

Pentupäiväkirja;Tässä tulee Peeta!

"Hei! Tässä minä nyt olen. Olen vajaa 4 viikkoa vanha ja tämä uusi perheeni kävi minua sunnuntaina katsomassa."
"He olivat tietenkin ihan pakahtua minun söpöyteeni ja olisivat halunneet heti ottaa minut mukaansa. Olin kyllä itsekin lähdössä melko innokkaasti pois tästä pentulaatikosta, se on kohta liian pieni minulle ja minun sisaruksilleni. Odotan kuitenkin täällä emoni luona vielä neljä viikkoa, sitten olen niin iso poika, että voin muuttaa uuteen kotiini. Uudessa kodissa minua odottaa isoveli Jimi"

. "Ai niin se mun nimi, se on kuulemma Peeta."


Peeta

12.4.2016

Turkinhoito

Shelteillä on pitkä ja tuuhea turkki. Etenkin kaulus on muhkea ja jaloissa kasvaa pitkät karvat. Turkki ei kuitenkaan ole kovin työläs hoitaa. Päällyskarva ei oikeastaan takkuunnu, mutta korvakarvoihin voi välillä tulla takkuja, joten ne kannattaa tarkistaa. Vaikka shelttiä ei tarvitse harjata joka viikko, niin, karvanlähtöaikaan alusvillaa kuitenkin irtoaa tupottain ja silloin ahkera harjaus kannattaa.  Näin ei joka paikka ole sitten ihan karvassa. Sheltti kannattaa pestä vain silloin kun se on likainen, ei liian usein.


Meillä Jimi harjataan ehkä noin kerran kuukaudessa. Välillä kaulus on takkuinen joten, sitä saatan harjata useammin. Jimi ei pidä harjauksesta, joten toisaalta on ihan hyvä, että häntä ei tarvitse joka päivä käsitellä. En ymmärrä mistä sen inhotus harjausta kohtaan johtuu, mutta ehkä se on niin tylsää, eikä jaksaisi seistä paikallaan. Jimi yrittääkin usein luikahtaa karkuun, kun otan harjan esiin, mutta antaa kyllä harjata.


Harjauksessa oikeanlainen harja ratkaisee paljon. Meillä ihan ykkösharja on tällainen (ikivanha) karsta, jolla mielestäni irtoaa parhaiten vanumainen pohjaturkki. Toinen harja, jota käytetään, on FURminator, mutta lähinnä vain silloin kun on pahin karvanlähtö.Sillä irrotetaan koiralta pohjavillaa ja irtokarvaa. FURminatoreita on eri kokoisia ja erikseen vielä pitkälle sekä lyhyelle karvalle. Meidän  kyseinen yksilö on kokoa M, Long hair. Karstasta tykkään myös siksi, koska se silottaa päällysturkinkin. Täytyy kuitenkin olla varovainen, että ei harjaa liian kovaa, sillä tuossa karstassa on melko terävät harjakset. Meidän karsta on kärsinyt  ja oikeastaan aika pieni. Ehkä olisi aika päivittää se uuteen J


Joitakin kohtia pidän Jimin turkissa vähän lyhyempänä. Näin kurakautena leikkaan yleensä jaloista pitkät karvat pois ja samalla lyhennän myös mahakarvoja. Tassujen alta, anturoidan välistä, pidän karvat aina lyhyenä, jolloin niihin ei tartu kesällä kuraa ja hiekkaa eikä talvella lunta. Karvat leikkaan ihan saksilla ja välillä olen trimmerillä leikannut anturoiden välistä. Sakset eivät kuitenkaan ole mitkään Fiskarssit vaan tulivat trimmerin mukana ja ne on tarkoitettu karvan leikkaamiseen. Tavallisten keittiösaksien välistä karva luistaa melko helposti pois ja niillä on vähän hankalampi leikata.


Pesen Jimiä harvoin. Jalkoja välillä huuhdellaan, jos on tosi kurainen ilma, mutta muuten pesen Jimin ehkä kerran vuodessa, ellei hän sitten likaannu jostain syystä.

Vaikka sheltit siis ovat kunnon karvakasoja on turkin hoitaminen melko yksinkertaista. 


                                                                                       H

7.4.2016

Pentupäiväkirja; Kirjoja.

Pentu-kirjoja, pennun kasvatus-kirjoja, koulutus-kirjoja, koiranomistajan tietokirjoja, kirjoja, kirjoja, kirjoja.


Siitä onkin 5 vuotta, kun meillä oli pentu. Vaikka koira-arki on ihan luonnollista, on mukava vähän virittää itseään siihen, millaista se arki sitten on, kun pentu tulee taloon. Kävin kirjastossa lainaamassa muutaman pentukirjan ja kaivoin myös omasta kirjahyllystä koirakirjat esiin. Nyt olen niitä lueskellut ja palauttanut mieleeni tärkeitä asioita  pentuvaiheesta. Välillä kirjoja lukiessa ihan naurattaa, kun mustelee sitä aikaan, kun Jimi oli pieni.


Pidin erityisesti näistä kolmesta kirjasta. Ne sisälsivät paljon käytännön ohjeita varhaiseen koulutukseen ja kirjoissa oli otettu monia asioita huomioon, joita kannattaa miettiä ja suunnitella, kun on ottamassa pentua. Paljon hyvää tietoja ja vinkkejä pennun kasvatukseen. Kannattaa perehtyä.

Pentutilanteeseen kuuluu nyt sellaista, että meillä on alustavavaraus soopeli pojasta. Menemme sunnuntaina häntä katsomaan ja sitten varmistuu, muuttaako hän 5 viikon päästä meille. Meidän ensimmäiselle kasvattajalle ei valitettavasti syntynyt kuin tyttöjä, joten tämä on nyt toinen kasvattaja, joiden pentuja menemme katsomaan.

H


5.4.2016

Hajutunnistus

Jimi on kova poika käyttämään nenäänsä. Hän haistelee ulkona ja tykkää kotona etsiä piilotettuja leluja. Alkuvuodesta päätettiin käydä parin kerran kurssilla, jonka aiheena oli hajutunnistus. Se oli mukavaa ja saatiin paljon vinkkejä ja oppeja siitä, kuinka nenä pistetään töihin.


Koirakoulussa opeteltiin vain yksi haju; tee. Hajuntunnistuksessa taitavalle koiralle voi opettaa vaikka kuinka monta hajua, kunhan vain muistaa alussa aina tarjota lähtöhajua, jota koiran täytyy sitten etsiä.
Kotona ollaan Jimin kanssa edelleen treenailtu teellä ja poitsu on melko taitava sitä jo etsimään eri paikoista. Hän osaa myös useasta samanlaisesta rasiasta valita juuri sen oikean. Taitava poika.


Mitä sitten tähän treeniin tarvitaan. Tarvitaan se haju, jota etsitään ja sitten naksutin, jotta oikean aikanen palkkaaminen on helpompaa. Tietenkin vielä itse palkinnot, ja meillä ne ovat joko juustoa tai pihvitikkua.


Tällainen "hajurasia" on ihan helppo tehdä. Otetaan vain tyhjä ja puhdas pakasterasia. Sitten tökitään kanteen reikiä, jotta hajut pääsee ulos. Otetaan haju, jota koiralle opetetaan ja varotaan koskemasta siihen paljain käsin, jotta meidän omat hajut ei sekoitu etsittävän hajun kanssa. Ja valmista, eikun treenailemaan.


Mennään Jimin kanssa yleensä toiseen huoneeseen, jossa Jimi odottaa, että piilotan rasian muualle. Ennen etsintää Jimi istuu ja sitten minä pyydän sitä haistamaan rasiaa käskyllä: Haista. Jimi haistaa ja nyt se tietää mitä etsiä. Seuraavaksi rasia piilotetaan jonnekin ja kun annan käskyn: Etsi, Jimi ryntää etsimään ja kamala nuuskutus alkaa :)
Välillä piilotan rasian niin, että Jimi voi silmillä nähdä sen mutta usein niin, että Jimin täytyy haistaen löytää se eli esim. jonkun tyynyn alle. Rasiaa piilotellaan myös eri tasoihin eli välillä rasia on lattialla ja välillä sohvalla tai tuolilla. Näin saadaan tehtävään vähän vaikeutta.

 Löytyisikö tuolta tv-tasolta.. ei taida.
 Entä pöydältä? Eii, ei se sielläkään ole.
 Mites verhon takana?
Oho! Täällä maton alla on selvästi jotain.. :)

Kun Jimi löytää rasian hän "merkkaa" löytönsä usein tökkimällä kuonollaan kohtaa, jossa rasia on tai tassulla kapsuttaa. Tällöin kuuluu palkata eli naksauttaa naksutinta ja antaa sitten herkku-palkka. Kaikki tämä on tietenkin opeteltu vaiheittain pikku hiljaa. Kun tulee kesä, voidaan tätä harjoitusta tehdä pihallakin tai ottaa joku uusi haju jota hän etsii.


Hauskaa puuhaa!
H

3.4.2016

Kevätsää lämmittää...

...Luonnon kaiken herättää. Katsokaa sulaa maa, puut jo silmut saa.

Viime viikolla näytti vielä tältä. YÄK!



Mutta nyt lumet sulaa kovaa vauhtia ja kevät tulee. Ihanaa. Ainoa miinus tässä kevään tulemisessa on tosiaan  märät tiet sekä kuraa ja hiekkaa joka paikassa. Jimillä on vielä pitkä turkki ja sehän kerää kuraa. Myös meidän kengissä tulee tosi paljon hiekkaa sisälle. Jotta ihan koko ajan ei tarvitse lakaista ja pestä lattiaa kaikesta hiekasta, ollaan pyritty vähentämään kuran ja hiekan pääsyä sisälle asti. Pihalla on kuitenkin pakko käydä säällä kuin säällä ja vielä useamman kerran päivässä, joten likaa tulee välttämättä.


Päätinkin kerätä tähän muutamia vinkkejä, joita itse käytetään, jotta huusholli pysyisi siistimpänä.

Vinkki 1. Koiran turkin lyhentäminen

Jos omistaa pitkäturkkisen koiran kannattaa karvoja vähän lyhetää ainakin mahan ja jalkojen alueelta. Jimillä kasvaa myös tassujen välissä pitkiä tassukarvoja, jotka pyritään pitämään ihan lyhyinä, jotta ne eivät kerää hiekkaa tai talvella lunta. Kun turkki on lyhyempi ja tassut paljaat ei niiden mukana tule niin paljon hiekkaa sisälle.

Tassut ennen.


 Ja jälkeen.



Raukalla on myös melko kuivat tassut nyt, mutta laitan niihin Tummelia ja ruokaan öljyä, niin eiköhän se siitä.

Vinkki 2. Koiran suojaaminen sadetakilla

Märällä säällä Jimille puetaan sadetakki. Se suojaa tosi hyvin mahaa, rintaa ja jalkojen sivuja. Sadetakkina meillä on Hurtan sademantteli. Jos haluaisi vielä enemmän suojaa tassuille, olisi sellainen sadetakki parempi, jossa on pitkät hihat. Meille on kuitenkin riittänyt tuo mantteli.



Takki on ihan märkä ja hiekkainen, mutta ilman sitä, tuo kaikki kosteus ja lika olisi Jimin turkissa.

Vinkki 3. Koiralle oma pyyhe tai suihku lenkin jälkeen

Jimille on hankittu oma pyyhe. Pyyhe on Finlaysonin ja siinä on koiran kuvia, joten sopii hyvin meidän karvaturrille. Kun tullaan sisälle pyyhitään Jimin tassut ja, jos hän on tosi likainen niin ne huuhdellaan. Huuhtelua ei kuitenkaan tehdä, kuin vain silloin, jos Jimi on tosi kurainen. Pyyhkeellä lika lähtee ihan hyvin ja Jimi vähän pelkää vettä, joten ei viitsitä sitä joka lenkin jälkeen härnätä viemällä suihkuun.




Vinkki 4. Kuramatot

Asutaan kerrostalossa ja kun tullaan sisälle, pyritään pyyhkimään jalat jo aulassa olevaan käytävämattoon. jotta suurin osa kurasta jäisi siihen. Oman kodin eteiseen ollaan hankittu Kurastoppari-ovimatto. Se on kotimainen ja on 100 % puuvillaa. Matto on kestävä, pysyy paikoillaan ja helppo pestä pesukoneessa. Matto imee hyvin vettä ja likaa, joten kura pysähtyy siihen. Meillä on vain ovimatto, mutta Kurastopparia on mahdollista saada pidempänäkin. Olenkin harkinnut, että hankkisin pidemmän maton eteiseen, niin se sitten suojaisi koko lattiaa siellä.



Vinkki 5. Lakaisu

Hiekkaa kantautuu väkisin sisälle, joten eteinen kannattaa lakaista melko usein, jotta hiekka ei kulkeudu muihin huoneisiin. Tässä kuva meidän hiekkakasasta, joka on parin päivän aikana kertynyt eteiseen. Ja tosiaan koiran tassujen lisäksi myös meidän ihmisten kengät tuo tuota sepeliä sisälle melkoisesti..


Tässä oli meidän vinkit. Nyt vain jäädään odottamaan, että loputkin lumet sulaa, tiet kuivaa ja tuo hiekka harjataan kaduilta pois!
H