29.5.2017

Peetan uusi hihna

Tämä on tätä mun pakkomiellettä. Mua on "häirinnyt" se, että Peetalla ja Jimillä on erilaiset hihnat. No ei nyt ihan 100 oikeasti, mutta kyllä se vaan mun silmään näyttää paremmalta, kun on samanlaiset tuotteet pojilla. Joten, koska Peetan hihna alkoi olla jo hieman osumaa saanut ja mulla oli kertynyt Mustille ja Mirrille noin 10€ bonusta, päätin ostaa Peetalle saman hihnan kuin mikä Jimillä on. 


Yksi harmitushan tässä on, sillä hihnaa ei saanut vihreässä värissä... Pidän siis vielä siitäkin, että Jimillä on sinistä ja Peetalla vihreää. Mutta ostin sitten mustan, joka menee kaiken kanssa. 

Hihnahan on siis Flexi Vario, josta olen tehnyt jo postauksen(täällä), kun kyseinen hihna ostettiin Jimille. Hihna on ollut toimiva ja hyvä, joten samalla linjalla mentiin.

 Ostin Peetan hihnaan vielä kiinni tällaisen multi boxin, johon voi laittaa herkkuja tai koirankakkapusseja. Saman voisi ostaa myös Jimille, niin toiseen saa sitten herkut ja toiseen kakkapussit. Nyt olen sitten super tyytyväinen.

Voin vielä sanoa, että Peetan vanha hihna oli ostettu kirpputorilta ja nyt ajattelin laittaa sen kirpputorille tai viedä kierrätyskeskukseen. En siis vain osta uusia tuotteita ja heitä vanhoja ehjiä roskiin, vaan pyrin mahdollisuuksien mukaan aina kierrättämään ja hyödyntämään itsekin kirpputoreja!

H

25.5.2017

Huhtikuun ostokset

Tämä tulee nyt vähän myöhään, sillä toukokuukin alkaa jo lähestyä loppua. Tässä kuitenkin huhtikuun ostosten esittely.

Ruoka/herkut
Ruokaa meillä on vieläkin varastossa, siitä kun ostin joskus alkuvuodesta ne kaksi jätti säkkiä. Kesäkuussa täytynee mennä kuitenkin täydentämään varastoja. Tämä tarkoittaa sitä, että toukokuussakaan ei mennyt ruokaan rahaa, mutta herkkuja taas ostettiin.
Tavalliseen tapaan tuli hankittua  dentalife:n purutikkuja ja herkkusuikaleita (joista unohdin ottaa kuvat)
Rahaa näihin kului: 3,65€

Varusteet/ lelut
Joinain kuukausina ei tule ostettua mitään varusteita ja toisina taas enemmän. Nyt huhtikuu oli oikea varustekuukausi. Pojille hankittiin uudet valjaat, Peetalle vielä uusi hihnakin, Jimille synttärilahjaksi lelu sekä kierrätyskeskuksesta löytynyt "mökkihuppari". Valjaat ostin dreampetstorelta ja ne olivat hyvässä alennuksessa. Hurtan valjaille jäi yhteensä hintaa 21,85€!!

Peetalle hankittiin myös uusi hihna (sama kuin Jimillä) ja onneksi minulla oli bonuksia mustiin ja mirriin, joten hihnastakin tuli vähän alea. Uusi flexi vario ja siihen multibox maksoivat: 20€. (tästä tulossa vielä oma postaus)

Käydään usein kierrätyskeskuksessa ja sieltä lähti matkaan vaaleanpunainen (KYLLÄ, PINKKI!)adidog huppari. En vain voinut jättää sitä sinne, sillä se oli niin suloinen ja maksoi vain 4€. Se mahtui Peetalle kuin nakutettu ja hän voi käyttää sitä mökillä, jotta mäkäräiset ja hyttyset eivät niin syö. Jossain vaiheessa paita voi sitten siirtyä tulevalle tyttö sheltillemme... :)

Jimillä oli syntymäpäivä huhtikuussa ja hän sai lahjaksi toisen ItsyBitsyn. Peeta sai hänen synttäreillään lahjaksi kumisen Itsybitsyn ja pojat leikkivät sillä ihan hulluna, joten päätin hankki toisen "Jimille". Myös tämä karvainen monsteri on ollut kovassa käytössä ja siltä on melkein saatu häntä irti...
Hintaa ItsyBitsy monsterilla oli 3,90€

Yhteensä varusteisiin ja leluihin huhtikuussa meni: 49,75€

Harrastus
Huhtikuun agility-treeneihin meni 96€ ja kurssi jatkui toukokuun puolelle. Nyt varmaankin pidetään kesätauko, sillä ohjaajamme jää lomalle. Startataan taas uusiin treeneihin syksyllä! Tavoitteena olisi myös päästä ensi syksynä/talvella kisaamaan.. HUI!

Säästöt
Koirien säästötilille pistin huhtikuussa 100€


Kokonaisuudessaa huhtikuussa meni rahaa koiriin yhteensä: 249,40€.
Hups keikkaa! Nyt kuitenkin voin sanoa, että toukokuussa en ole ostanut oikeastaan mitään koirille. Agilityäkään ei ole tarvinnut maksaa, kun huhtikuun kurssi kesti toukokuun puolelle. Välillä menee siis enemmän ja välillä vähemmän. 

H

16.5.2017

Hyödyllisiä facebookryhmiä

Facebookissa tapahtuu nykyään kaikenlaista. Siellä voi kuulua erilaisiin ryhmiin ja esim kirppistellä tai treffata ihmisiä. Ajattelin tähän kerätä muutaman omasta mielestäni hyödyllisen ja kivan facebook ryhmän.

1. Shetlanninlammaskoira
Varmasti monille roduille on facebookiin luotu oma ryhmä/yhteisö. Shetlanninlammaskoirille sellainen on ja ryhmä on ihana ja aktiivinen. Jäseniä on melkein 7000 ja siellä on juttua ties mistä. Ryhmässä jutellaan ja jaetaan kokemuksia sekä ihania kuvia. Ihanaa kun on samanhenkisiä ihmisiä "ympärillä"



2. KoiraKirppis
Kirppiksiä käytän usein ja tässä ryhmässä saa hyvin myytyä/ostettua koirille varusteita. Ryhmässä on vajaa 7000 jäsentä ja tavara liikkuu hyvin. Täältä ryhmästä on tullut niin ostettua kuin myytyäkin


3. Shelttitreffit pk- ja lähiseutu
Shelttitreffi yhteisössä pääsee näkemään ihan oikeasti muitakin shelttiomistajia ja koiria. Siellä kuka tahansa saa järjestää treffit ja kutsua muita shelttienomistajia mukaan tapaamiseen. Olen käynyt itse monilla treffeillä ja niissä on usein hauskaa ja koirilla on ainakin seuraa. Jäseniä on noin 250.



4.  Kirpputori koiratarvikkeille
Toinen kirppisryhmä on kirpputori koiratarvikkeille. Ryhmässä on yli 26000 jäsentä ja myynti on melko aktiivista. Täällä liikkuu hyvin tavara ja on myynnissä paljon kaikkea koirille.  



5. Koirabloggaajat
Koirabloggaajien yhteisössä voi jakaa koirapostauksia ja samalla lukea toisten blogeja. Sieltä löytää hyvin koira-aiheisia blogeja. Jäseniä ryhmässä on 359



Ryhmiä pystyy etsimään facebookissa "etsi"-toiminnon avulla. Osa ryhmistä on suljettuja, joihin täytyy siis pyytää pääsyä mukaan. Toisiin voi mennä suoraan. Jos jollain on lisää ehdotuksia kivoista fbryhmistä, niitä saa toki ehdotella ja esitellä.


H

14.5.2017

7.5.2017

Kevät

Heissan!
Nyt on tullut pieni tauko blogiin, sillä itsellä kalenteri on pursunnut täynnä menoa ja aikatauluja. Nyt kun työkiireestä ja lomamatkasta on selvitty, voi taas paneutua täysillä arkielämään ja bloggaamiseen. Viimeksi olen kirjoittanut pääsiäisestä ja nyt ollaan jo toukokuussa, hupsis!
Kevät on mennyt ihanasti eteenpäin ja kohta ollaan jo kesäkuussa.

 Tänne kuuluu, kiireestä huolimatta, hyvää. Ollaan nautittu aurinkoisista päivistä sekä vihertävästä luonnosta. Pojille pitäisi laittaa ihan tässä joku päivä punkkikarkoitteetkin. Vielä ei ole ikäviä otuksia näkynyt, mutta eivätköhän he ole jo lähteneet liikkeelle ilmojen lämmetessä. Peeta pitäisi viedä myös lääkäriin rokotettavaksi ja ajattelin, että se tehdään tuossa kesäkuun puolella. 

Agilityä ollaan harjoiteltu Peetan kanssa ahkerasti, mutta nyt kun herra nostaa jalkaansa kunnolla, (vihdoin ja viimein) ovat hajut alkaneet kiinnostamaan enemmän. Viime treeneissä puuttuikin ennen niin innokas koira ja tilalla oli vain maata nuuskiva teinikoiruli. Nyt pitäisi keksiä keinoja millä Peetaa saisi innostettua ennen treenejä. Onneksi hän loppua kohden oli radalla taas liekeissä, mutta alku oli kyllä hieman kankea.. Meillä kun on mennyt treeneissä tosi hyvin, niin tällainen käyttäytyminen tuntui ihan oudolta ja jopa vähän masensi. Ajattelin, että eikö tästä nyt tulekaan mitään. Jatketaan kuitenkin harjoituksia, jos ne siitä taas paranisivat.


Mutta ihanaa toukokuuta ja uusia postauksia päin!


H