26.9.2017

Elokuun ostokset!

Nyt olisi aika jälleen esitellä edelliset kuukauden ostokset ja muut menot. Vuorossa on siis elokuu. Mitään kamalan kummoista ei elokuussa tullut hankittua. Isoin lasku taisi tulla Jimin Emmi pet käynnistä, mutta muuten ollaan ostettu vain pieniä juttuja. Voisinkin yrittää joku kuukausi olla ostamatta mitään ja katsoa onnistuttaisiinko. Tämä tietenkin edellyttäisi sitä, että koirilla olisi ruokaa valmiina, niin sitäkään ei tarvitsisi ostaa sitten. Tässä kuitenkin meidän elokuun ostokset:

1. Emmi pet
Jimi kävi elokuun alussa Emmi pet-hoidossa, jossa hänen hampaansa puhdistettiin. Lisää aiheesta voi käydä lukemassa tästä postauksesta.  Emmi pet kustansi meille 50€


2. Herkut
Pojille ostettiin elokussa treeninameja, rauhin puruluut sekä herkkutikkupussi. Treeninamit ovat hauhaun training snacksejä ja ne maksoivat 2,60€. Rauhin purutikuilla oli hintaa 4€ ja adventuros herkkutikkupussilla oli hintaa 1,70€


3. Koirankakkapussit
Pussit pääsivät loppumaan, joten oli aika täydentää varastoja. Mustista ja mirristä kävin hakemassa Little Biggerin bio koirankakkapusseja. Ne sopivat meidän Flexin koteloon. Hintaa pusseilla oli 4,60€ ja pakkauksessa oli yhteensä neljä rullaa.



4. Löydöt
Elokuussakin on tuttuun tapaan kierretty kirpputoreja sekä kierrätyskeskuksia. Tällä kertaa löytyi hurtan namipussi treeneihin sekä Tuire Kaimion kirja. Hurtan pussi maksoi 2,70€ ja kirja maksoi 4,50€. Hyviä ja edullisia löytöjä. Pussukka oli todella siisti ja ehjä ja kirja näytti aivan uudelta!

Yhteensä elokuussa kaikkiin ostoksiin meni rahaa 70,10€ eli ei edes ihan hirveästi. Syyskuun saldo voikin näyttää vähän enemmän, sillä agility on jälleen aloitettu! Mukavaa syyskuuta kaikille!

H

19.9.2017

Tassujen hoitohetki!

Miten musta tuntuu, että noi poikien tassukarvat ovat aina leikkauksen tarpeessa... Taas oli sellaiset pitkät hiipakkeet päässeet kasvamaan tassuihin, että oli jo aikakin kaivaa sakset esiin kaapista ja pistää tassut kuosiin. Samalla kerralla leikkasin myös kynnet. Nyt sain yhdellä(poikien mielestä) "kidutuskerralla" hoidettua tassut siisteiksi. JES! 

En ole varma kasvaako kaikilla koiraroduilla tassuihin karvoja, mutta shelteillä niitä kyllä kasvaa. Tassut on hyvä pitää siistinä, sillä silloin koirien mukana ei tule niin paljon roskia/hiekkaa ulkoa sisälle. Kun tassukarvat ovat lyhyet, ei niihin myöskään tartu mitään ylimääräistä, kuten roskia tai talvella lumipaakkuja. 

Meillä homma hoidetaan ihan tavallisilla trimmaussaksilla. Kynnet taas leikataan koiran kynsille tarkoitetuilla kynsisaksilla. Peetan tassukarvat eivät kasva niin runsaasti, toisin kuin Jimillä, joten hänellä on aina vähän siistimmät tassut. Tässä alla on kuvia Peetan tassuista ennen ja jälkeen operaation.

 Tassuista tuli kyllä heti hieman pyöreämmän ja suloisemman näköiset, kun niitä vähän siisti. Seuraavaksi kuvasarja Jimin tassuista ennen ja jälkeen.
Jimin tassuista huomaa kuinka pitkät tassukarvat keräävät roskia ulkoa. Ylemmässä kuvassa Jimi on astunut johonkin mutaan, joka on sitten kuivunut tassukarvoihin. Niissä on myös koivunsiemeniä... Tassut kuitenkin saatiin siistiksi ja nyt mennään hetki hienona!

H

11.9.2017

Rauh!

RAUH!

Kotimaista sen olla pitää. Oon aina halunnut panostaa kotimaisiin tuotteisiin, niin omissa ruokaostoksissa, kuin myös koirien tarvikkeissa. Siksi meillä valitaan nykyään puruluiksi Rauhin luita, jotka ovat siis Suomessa tehtyjä. Puruluita on saatavilla lemmikkieläinkaupoista ja me esimerkiksi ostetaan luita Mustista ja Mirristä.

Rauhilta löytyy hirviluita, nautaluita, herkkuja sekä savustettuja tuotteita. Meillä pojat ovat syöneet nautaluita, mutta voitaisiin joku kerta kokeilla myös hirviluita. Hirvi sopii allergisille koirille, mutta meillä poikien masut on kestäneet nautaa, vaikka he eivät sitä ruuassaan enää syökään. Nautapuruluut on tehty siis lehmän nahasta.

Malleja on vaikka minkälaisia. On isoja, pieniä, litteitä, pyöreitä ja jopa sellaisia joiden sisällä on jotakin. Lisää kannattaa tutkia Rauhin omilta nettisivuilta! Meillä syödään "Aito kotimainen tehotikku"-nimisiä nautapuruluita. Kyseiset puruluut ovat varmaan malliston pienimpiä ja se sopii meille kuin nakutettu! 


No mitäs nämä puruluut sitten oikein maksaa? Se riippuu paljon mallista, koosta ja mausta (nauta vs hirvi). Yksi tuollainen tehotikku maksaa noin 2 euroa mustissa ja mirrissä. Hintahaitari taitaa pyöriä siinä 2-20€ välillä. Luut ovat ehkä vähän tyyriimpiä, kuin vastaavat ulkolaiset luut, mutta mielestäni laatuun ja kotimaisuuteen kannattaa panostaa.

Puruluut ovat kuitenkin kestäviä ja meillä tuollaista pientä tikkua saatetaan jäytää useampi päivä. Näitä me suositellaan kaikille puruluiden ystäville!

H

7.9.2017

Elokuu!

Taas on aika pistää esille kuvia meidän menneestä kuukaudesta. Elokuussa on ollut vaihtelevia säitä, mutta mielestäni aurinko on paistanut vesisadetta enemmän. Ilma viilentyi elokuussa ja syksy tekee tulojaan. Aika on kortilla, sillä työt ja arki on jälleen alkaneet. Vaikka joka kuukausi yritän kirjoittaa useammin blogiin huomaan, että taas tuli vain 4 postausta.. harmi. Syksyn ja varsinkin talven tullessa myös valo vähenee ja on vaikeampi valokuvata arkena, sillä valoisinta on päivällä ja silloin ollaan töissä. Mulla olisi aiheita mielessä, mutta jotenkin en vain kerkeä niitä tänne kirjoittamaan. Kuitenkin, tässä tulee kuvia meidän elokuusta.


Mukavaa alkavaa syyskuuta ja syksyä!

H