22.6.2016

Peetan uudet valjaat

Peetan uudet valjaat saapuivat viimein! Peetalle oli ostettu valjaat, jo ennen kuin hän tuli meille, mutta valitettavasti ne olivat liian pienet. Päätettiin sitten pitää pantaa pojalla, kunnes hän täytti 12 viikkoa ja kävi rokotuksessa. Nyt Peetaa voi siis jo ulkoiluttaa kunnolla, joten halusin ostaa hänelle uudet valjaat. Valjaat ovat ergonomisemmat, joten siksi en tykkää käyttä pantaa koirillamme. Kävimme ihan sovittamassa Mustissa ja Mirrissä valjaita, jotta koko olisi varmasti oikea. Halusin, että valjaissa on tarpeeksi säätövaraa, jotta ne menisivät mahdollisimman pitkään. Peetalle on kuitenkin aikuisiälle jo toiset valjaat, joten toivon, että nämä valjaat menevät sinne asti, kun voi vaihtaa sitten niihin "isoihin" valjaisiin.

Valitsimme Peetalle Hurtan T-valjaan, sillä siinä pääntie on isompi, kuin Y-mallisessa valjaassa, joten ne menevät pidempään. Mustissa ja Mirrissä ei ollut valitettavasti kokoa 35 cm, joka olisi ollut parempi, kuin kokeilemamme 45cm, joten päätin etsiä valjaita netistä. Valjailla oli myös melko suolainen hinta, 27e. Valjaathan eivät kuitenkaan mene kovin kauan pojalle.

Ensin laitoin ilmoituksen facebookin koirakirppikselle ja sieltä tulikin muutama potentiaalinen valjas ehdokas, kuitenkin väärässä värissä.. On jopa hölmöä olla näin "tarkka" väri asian suhteen, mutta valjaiden piti sopia myös värissä eli niiden oli oltava vihreät. Olin jo harkitsemassa tarjousta neonkeltaisista valjaista, kun löysin nettikaupan, jossa valjaita myytiin oikeassa koossa ja värissä, sekä vain hintaan 8,95!! Eikun tilaukseen siis. Postit tulivat tietenkin päälle, mutta silti valjaille tuli vain 15€ hintaa. Kirpputorilla mulle oli tarjottu 12 € käytettyjä..

Ja tässä ne valjaat nyt sitten ovat päällä. Elikkä Hurtan pehmustettu t-valjas, sävyssä koivu ja koko 35cm. Ai että on komiat! Istuvat hyvin ja kasvuvaraa löytyy. Valjaista löytyy heijastimet ja lappu, johon voi kirjoittaa puhelinnumeron.

Nyt kelpaa pikku pojan viipottaa uusissa valjaissa!

H

2 kommenttia:

  1. Meilläkin on ollut noi hurtan samanlaiset valjaat mutten tajua mihin olen ne oikeen hävittänyt. Tosi kivat! Ehkä pitäis käydä ostamassa uudet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä on kivat ja helppo laittaa pennulle päälle ja ottaa pois! Toivottavasti teidän valjaat löytyy :)

      Poista