Näytetään tekstit, joissa on tunniste messut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste messut. Näytä kaikki tekstit

19.11.2017

ELMA-messut

Viime viikonloppuna kävin pyörähtämässä Elma-messutapahtumakokonaisuudessa. Messut kestivät kolme päivää (perjantai-sunnuntai), mutta itse olin vain lauantaina paikan päällä. Olen käynyt näillä messuilla ennenkin ja niistä voi käydä lukemassa edellisistä postauksista täältä ja täältä. 


Tapahtuma on aina ollut mukava ja siellä yhdistyy monta eri juttua, joten nähtävää riittää. Itseäni vähiten kiinnostavin juttu oli metsämessut, mutta eniten minua taas kiinnosti lemmikkimessut sekä outletexpo. Käväisin myös Elma-messujen puolella katselemassa eläimiä sekä näytöstä, jossa lammaskoirat paimensivat lampaita. Mesuilla oli paljon lapsille suunnattua puuhaa ja lapsiperheitä siellä riittikin. Tapahtuma oli melkoisen täynnä lauantaina, mutta hengissä selvittiin.


 Lemmikkimessupuolella oli myynnissä paljon edullisia juttuja koiruleille. Ehdottomasti vierailun arvoisia pisteitä olivat Puuilon piste sekä Hauhaun piste. Molemmista ostinkin Jimille ja Peetalle herkkuja tuliaisiksi messuilta.


Elman puolella riitti vaikka minkälaista eläintä. Oli kanoja, lehmiä, hevosia, aaseja, lampaita ja laamoja. Lapset pääsivät ratsastamaan ja muutenkin eläimiä sai ihastella ja rapsutella.



Mukaan lähti taas tuttuun tapaan kassikaupalla tavaraa, lähinnä koirille ja jotain pientä mamille itselle.


Vuoden odotetuin koiratapahtuma on kuitenkin joulukuussa järjestettävät koiramessut! Messut ovat tällä kertaa 3 päiväiset! Itse olen menossa perjantaina, sillä lähdemme heti messujen jälkeen matkoille. 


H

4.11.2017

ELMA-messulippuarvonta

ELMA-messut lähestyvät. Kyseessähän on siis messukeskuksessa järjestetty tapahtuma, jossa on ELMA-maaseutumessut, metsämessut, lemmikkimessut, outletexpo sekä kädentaitotapahtuma yhtä aikaa.
Tapahtuma järjestetään 10.-12.11.2017
 
(kuvat edelliseltä vuodelta)

Olen ollut edellisinäkin vuosina näillä kyseisillä messuilla ja se on hauska tapahtuma. Itse olen eniten kiinnostunut lemmikkimessuista sekä outletexposta. Tarkoitus olisi mennä tulevana lauantaina kurkistamaan, mitä messuilla oikein tapahtuu. Olen saanut myös kaksi ylimääräistä lippua, jotka ajattelin arpoa lukijoiden kesken. Joten eiköhän pistetä arvonta pystyyn.
Kommentoi siis tämän postauksen alle sähköpostiosoitteesi ja olet mukana ELMA-lippujen arvonnassa.
Arvonta päättyy keskiviikkona 8.11.2017 klo: 22 ja kaksi onnekasta voittaa itselleen ilmaisen lipun messuille.

Onnea arvontaan!
H

11.12.2016

LUUKKU 11

Joulukalenteri luukku nro 11
Koiramessut 2016

Sunnuntaina vierailin koiramessuilla. Lähinnä vain kävin katselemassa koiria ja tarjouksia, en osallistunut/osallistu näyttelyihin. Mukaan tarttui vaikka ja mitä, herkkuja lähinnä.

Koiria ja ihmisiä riitti. Mukaan lähti kaksi kassillista ostoksia. Osallistuin myös useaan kilpailuun ja katselin messujen vilinää. Tosi mukava sunnuntai. 
Kuinkas moni muu kävi koiramessuilla?

H

12.11.2016

Meidän viikonloppu

Voitin jälleen facebookista liput Lemmikkimessuille, JEE! Iso kiitos siis Digidog:ille, joka oli järjestänyt kilpailun, jossa meikäläistä suosi arpaonni! Lemmikkimessut kuuluvät yhtenä osana meidän viikonloppu-tapahtumaan, joka järjestetään niin keväällä kuin syksylläkin. Messuhallista löytyy: Elmamessut, Lemmikkimessut, metsämessut, outletexpo, kädentaitotapahtuma ja 55plus.

Menin messuille heti kello kymmeneksi, joten vältin pahemmat ruuhkat. Lemmikkimessuilta tarttui kassi kaupalla näytteitä ja muuta roinaa koirille. Osallistuin myös useaan arvontaa, joten toivotaan, että niistäkin tulisi vielä jotain.

Kävin katsomassa myös shelttejä (tietenkin) Etele-Suomen sheltit-pisteellä ja maistelin heidän tekemiään shelttipipareita!Nam, nam.
Kiersin muutkin messualueet, ja outletexposta lähti kosmetiikkaa kassillinen matkaan. Muuten messuilla ei ollut kummoista taphatumaan ja olinkin parissa tunnissa valmis. Kotona pojat halusivat heti penkoa kasseja! Tietenkin siellä oli heille vaikka ja mitä. Herkuista oltiin todella innoissaan.

Vielä olisi(joulukuussa) Koira-messut, joihin olisi tarkoitus mennä.

Hyvää viikonloppua kaikille! :)
H

18.4.2016

Eläinystäväni-messut

Voitin Facebookissa kaksi lippuja Eläinystäväni-messuille. JEII! Kiva juttu! 
Käytiin sitten lauantaina piipahtamassa messuilla ja katsottiin, jos poitsuille löytyisi jotain kivaa.
Eläinystäväni-messut on koko perheelle suunnattu lemmikkitapahtuma! Ennen nimi taisi olla lemmikki-messut. Messukeskuksessa oli samaan aikaan myös Lapsimessut, ModelExpo, Kädentaitotapahtuma ja OutletExpo, joten porukkaa riitti. Eläinystäväni-messuosasto oli aika pieni verrattuna esim. Koira-messuihin. Löydettiin kuitenkin kivoja maistiaisia koirille ja osallistuttiin arvontoihin. Kaksi kassillista lähti mukaan kaikkea messukamaa. 


Jimi oli kotona innoissaan, mitä kasseista oikein löytyy. Lähinnä niissä oli maistiaisia koirien herkuista ja kuivaruuista. Saatiin myös joitakin alennuskuponkeja, esim. Royal Caninin-tuotteisiin ja Mushin-tuotteisiin. 


Jimi tykkäsin "isin" ostamista Purinan uutuus Adventuros-herkuista. Makuina otettiin buffalo sekä metsäkauris ja molemmat maistuivat!



Oikein hauska lauantai.
H