30.9.2018

Terveiset tauolta!

Hiljaista. En oikein tiedä edes mistä aloittaa. Päässä on pyörinyt, että blogia pitäisi kirjoittaa ja kalenteriin on useampaan "to do"-listaan noussut, että BLOGI. Silti tänne ei ole tullut mitään... miksi? En keksi muuta syytä (tekosyytä) kuin aika. Ei ole ollut aikaa juuri tälle, tähän kirjoittamiseen, kuvaamiseen, ideoimiseen. Silti on tuntunut siltä, että haluaisin kirjoittaa ja tehdä tänne postauksia, mutta aina joku muu asia on mennyt edelle. Instagramia olen päivittänyt ahkerammin, sillä se on jotenkin "helpompi". Puhelin on aina käden ulottuvilla, joten sillä on helppo napata kuvia ja tehdä videopätkiä.  Blogia varten on avattava tietokone, otettava kuvia kameralla ja pohdittava mitä tänne nyt milloinkin kirjoittaisi. Nyt kuitenkin päätin taas yrittää. Aloitetaan varovasti ja mennään fiiliksen mukaan. 

Mitä meille kuuluu? Olen tainnut viimeksi kirjoitaa kesällä. Kesäloma oli ihana ja niin oikeastaan koko kesäkin. Lämmintä riitti ja lomasta on nautittu. Asuntoa saatiin remontoitua eteenpäin, vaikka se ei vieläkään ole valmis... Tämä asuntoasia on ainakin yksi syypää siihen, miksi blogiinkaan ei ole aikaa/jaksamista. Tämä remppaprojekti, joka on jatkunut ikuisuuden, on vienyt kaiken innon muilta asioilta. Muutenkin tämä asuntokuvio vähän ahdistaa.. uusi haave on tullut pintaan ja nyt tämä kerrostaloelämä tuntuu tosi huonolta valinnalta. Olen jo hetken soimannut itseäni, että miksi edes valitsimme tämän reitin, höh. 

Kuitenkin kesä tuli ja meni ja nyt on palattu taas arkeen. Töissä on tapahtunut muutoksia ja ne ovat myös vaikuttaneet jaksamiseen. Pojille kuitenkin kuuluu hyvää. Molemmat ovat olleet terveenä ja selvisivät hyvin paahtavista helteistä. Nyt kun ilmat ovat viilentyneet on olokin tietenkin mukavampi. Pitkiä lenkkejä voi jälleen tehdä metsissä ja nauttia luonnosta.

Peeta on vihdoin ja viimein menossa silmäpeilaukseen. Pojille on ostettu uudet sadepuvut, eli jes Peetalla on vihdoin sopivan kokoinen! Pojista on tehty hieno maalaus. Agilityn pariin olisi tarkoitus taas mennä ja mitäs vielä? Siinä ainakin muutamia aiheita, mistä varmasti kirjoittelen lisää tänne blogiin :)Ajattelin nyt asettaa pienen tavoitteen lokakuulle, jotta blogi ei tyssäisi heti alkuunsa. Elikkäs tarkoitus olisi lokakuussa tehdä postaus joka sunnuntai! Katsotaan miten käy, mutta yritetään kuitenkin!


Mukavaa alkavaa lokakuuta kaikille! Nauttikaa luonnosta ja syksystä.

H

18.7.2018

Hugo & Celine- Jäätelöä koirille

Okei, hellettä piisaa ja helpottaaksemme tukalaa oloa päätin suunnata mustiin ja mirriin hakemaan sieltä testiin somessa paljon esillä olleen koirien oman jäätelön. Kyseessä on siis Hugo & Celine niminen ruotsalainen yritys, joka on tuonut markkinoille koirien oman jäätelön.. selvä pyy, tätä oli testattava!

 Jäätelöä löytyy ainakin musteista ja mirreistä ympäri suomea. Makuja on kolme; maksanmakuinen, hirvenmakuinen ja lohenmakuinen. Meidän kauppakassiin päätyi maksanmakuinen, vaikka hetken pohdin ottaisinko lohen. Lohi kuitenkin on välillä sekoittanut Jimin vatsan, joten päädyin turvallisempaan eli maksanmakuiseen.

Hintaa tuotteella oli 4,90€ ja pakkauksessa on 120g jäätelöä. Jäätelö siis maistuu maksalle ja ainakin väriltään se oli "kauneen" rusehtava..Jäätelö on lakstoositonta eikä sisällä valkoista sokeria.

Maistuiko? No kyllä kiitos. Hyvä ettei Jimi syönyt purkkia kädestä jo ennen kuin kerkesin sitä avaamaan. Maksanmaku oli siis nappivalinta! Molemmille maistui ja varmasti herkku viilensi kivasti näin kuumana päivänä. Hintahan on melko tyyris jäätelölle...mutta kyllä tätä välillä voi ostaa, koska se oli niiiin herkullista :)

Ajattelin seuraavaksi kuitenkin kokeilla itse tehtyä jäätelöä koirille. Meidän poikien yksi herkku on kermaviili ja mietin, jos sitä laittaisi jääpalamuottiin ja pakkaseen, niin siinähän syntyisi hyviä viilentäviä makupaloja. Tästä ehkä enemmän lähitulevaisuudessa.
(Pieni videopätkä herkkusuista)

Suositellaanko Hugo & Celine: jäätlöä? Juu, tietenkin. Kaikki tällainen uusi ja hauska viehättää meitä ja ehdottomasti kannattaa kokeilla. Vielä jos helteet jatkuu, meidän täytyy kipaista hakemassa mustista ja mirristä loputkin maut testiin!


Aurinkoa päiviinne!


H

16.7.2018

Kesälomalta kuulumisia!

Ah vihdoin tuli kesä ja lomat. Tässä onkin jo kolme viikkoa nautittu kesälomasta ja vielä on onneksi pari viikkoa jäljellä. Paljon on puuhailta, eikä kotona olla keretty oikein edes olemaan. Lomat starttasivat juhannuksen aatonaattona torstaina. Lähdettiin heti illalla ajelemaan mökille, jossa sitten vietettiin juhannus. Pojat saivat nauttia vapaana ulkoilusta ja koirakavereista. Säätkin suosivat, eikä vettä paljon edes satanut. 

Neljä päivää meni nopeasti ja sitten tultiin kotiin hetkeksi. Käytiin viimeisissä agilitytreeneissä ja nyt heinäkuun on ollut taukoa.  Katsotaan sitten elokuussa taas jatkoa. Neljä päivää oltiin kotona ja sitten lähdettiin taas mökille. Isillä kun alkoi loma vuorostaan nyt. Pitkä automatka sujui leppoisasti ja perillä koirat sai sitten juosta ja temmeltää ihan vapaana. Mökillä riitti niin koiria kuin ihmisiäkin. Pojat saivat välillä herkutella kaloilla ja sekös oli ihan parasta. 

Ihan viikkoa ei oltu mökillä, vaan torstaina lähdettiin takaisin ja tiputettiin koirat "mummilaan" hoitoon meidän Kroatian matkan ajaksi. Isossa talossa ja pihalla on riittänyt taas puuhastelua pojille. Puutarhassa on saanut viilettää ja leikkiä hippaa. Ruokakin on kuulemma maistunut hyvin ja herkkuvälipaloja tippunut pitkin päivää... :) 

Kahteen viikkoon eivät koirat olleetkaan käyneet kotona, joten kyllä nukutti, kun pääsi omaan huusholliin takaisin.  On se lomailu niin rankkaa! Onneksi hyvä sää jatkuu ja lomaakin on mamilla vielä jäljellä. Suurempia suunnitelmia ei loppulomalle ole. Yksi tavoite on kuitenkin saada asunto vihdoin ja viimein valmiiksi..

Mukavaa alkanutta viikkoa.
H

9.6.2018

Magisso Pets


Poikien vesikuppiin oli tullut kolhu, joka alkoi ruostumaan. Vanha vesikuppi oli tavallinen teräksinen kulho ja palvellut kyllä meitä i ihan hyvin. Vanhassa vesikupissa on hyvät korkeat reunat, jonka ansiosta pojat eivät roiskuta vettä juodessaan. Nyt oli kuitenkin aika hankkia uusi ja minulla oli jo mielessä millaisen kupin aioin hankkia!


Vihdoin tuli siis tilaisuus ostaa Magisson vesikulho pojille! Olen jo jonkin aikaa ihaillut Magisson kuppeja. Ne ovat kauniita ja yksinkertaisia. Kulhoissa on myös erikoinen viilennys ominaisuus. Ne ovat keraamisia ja kun ne kastelee kylmällä vedellä kulho pysyy viileänä useita tunteja.  Magisso on muuten kahden suomalaisen miehen perustama yritys ja brändillä on muitakin tuotteita, eläimille tarkoitettujen kulhojen lisäksi. Oli siis mukava kannattaa kotimaista yritystä. 


Vesikulhoa on saatavilla kolmessa koossa (xs, m ja l). Värejä on myös kolme; musta, vaaleansininen ja vaaleanpunainen. Värit ovat jo itsessään todella kivan näköisiä! Ostin meille suurimman kulhon ja vaaleansinisessä värissä!



Sarjaan kuuluu myös ruokakuppeja, niin kissoille kuin koirillekkin sekä purkkeja herkkujen säilytykseen. Magisson tuotteita voi ostaa esimerkiksi Mustista ja Mirristä sekä Peten koiratarvikkeesta.

No, mikä sitten on kokemuksemme? Ei voi muuta kuin kehua. Kuppi on kaunis ja siihen mahtuu hyvin vettä. Vesi pysyy todella viileänä! Kuppia on helppo puhdistaa ja se on kaikin puolin laadukkaan tuntuinen. SUOSITTELEMME! :)
H

14.5.2018

Peeta 2 vuotta ja Jimi 7 vuotta

Paljon onnea Peeta ja Jimi. Peeta täytti 14.3. kaksi vuotta ja Jimi 2.4. 7 vuotta! Kaiken tämän asuntohässäkän ja töiden takia blogi on jäänyt ihan sivualalle. Yritetään tässä nyt kuitenkin päästä takaisin kiinni näihinkin juttuihin, sillä tämä on mukavaa puuhaa ja ideoita riittää! Tässä viimeisin kuva Peetan profiilista.

 Hän on kasvanut ja oppinut vaikka ja mitä, pienen elämänsä aikana. Peetan säkä on nyt 36,5 cm ja painoa hänellä on 7 kg. 
Nyt kun Peeta on "täysi-ikäinen" pitäisi käydä tekemässä virallinen silmäpeilaus. Shetlanninlammaskoirat Ry:n sivuilla sanotaan että sopivat silmätarkastusiät ovat 6vk ja 1 vuosi, mutta kävin Jiminkin kanssa vasta Jimin ollessa kaksi tarkistuttamassa silmät. Olen myös miettinyt virallista lonkkakuvausta, sillä haaveena olisi se agilityssä kisaaminen...

Kuvia Peetasta:








Jimin profiili näyttää taas tältä.

Jimi nyt ei enää ole kasvanut saati paino muuttunut. Hän jaksaa vielä hyvin ja on kaikin puolin terve. Kävimme uusimassa rokotukset Jimillä tuossa maaliskuun lopussa ja samalla tehtiin rutiinitarkistus. Kaikki oli hyvin, vaikkakin hampaiden harjausta suositeltiin vielä tehostettavan. Puhuimme myös kastraatiosta ja sitä eläinlääkäri suositteli, joten nyt jäämme pohtimaan asiaa. Jimi kävi ihan tavallisella eläinlääkäri käynnillä, mutta mietimme, että ensi tai 2 vuoden päästä voisimme ottaa hieman laajemman, niin kutsutun "seniori tarkistus" käynnin. Silloin tutkitaan vähän tarkemmin kuntoa ja vointia.

Kuvia Jimistä:


 
 
 
 
 
 
 
 

H