28.10.2018

Fiiliksiä!

Kuukausi vaihtuu marraskuuksi ensi viikolla ja voin ylpeänä katsella mennyt kuukautta, sillä olen saanut tehtyä joka sunnuntai postauksen! JEI! Lokakuun aikana tosiaan tein yhteensä NELJÄ (hurjaa) postausta. Postaukset olivat:

1. Millers Forge kynsisakset
2. Lokakuu!
3. Kong Flyer
4. Fiiliksiä (tämä kyseinen postaus)

 Olen niin iloinen, että olen onnistunut saamaan tämän blogin taas raiteilleen. Vauhti ei ole vielä kova, mutta olikos se niin, että "hiljaa hyvä tulee"? Postausideoita riittää ja olenkin jo suunnitellut kaikki marraskuussa kirjoitettavat postaukset! Mietin myös josko olisin uskaltanut luvata/asettaa tavoitteeksi marraskuussa kirjoittaa aina 2 postausta per viikko. Esimerkiksi postaukset voisivat tulla aina keskiviikkoisin ja sunnuntaisin? Hmm.. jään tätä vielä pohtimaan, sillä en halua taas tilannetta, jossa huomaan, että en kerkeä tekemään sellaisella tahdilla postauksia. Haluan edetä rauhallisesti ja fiilistellä onnistumista.


Kokonaisuudessaan vuosi 2018 blogin puolella on ollut tosi hiljainen. Olen kirjoittanut tähän mennessä yhteensä 14 postausta ja lokakuussa tosiaan eniten! Vuosi 2017 (70 postausta) oli taas aivan vastakohta. Silloin kirjoittelin paljon per kuukausi ja jotenkin oli hyvä motivaatio blogin suhteen. Kun aloitin blogin vuonna 2016, niin silloin on tullut kirjoiteltua eniten, yhteensä 83 postausta. Tässä kuitenkin vaikutti se, että tein joulukuussa 24 postausta, joulukalenterin tyyliin. Saapa nähdä mikä on siis tämän vuoden lopullinen saldo ja miltä edessä häämöttävä vuosi 2019 näyttää!?


Nyt kuitenkin kiitämme lokakuusta ja kuono kohti marraskuuta ja uusi jutusteluja koira-arjestamme.

H


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti