30.12.2016

Ilotulitteet

Heipä hei!

Täällä ollaan nautittu välipäivistä lomaillen, loikoillen ja syöden. On ollut ihanan rauhallista olla vaan kotona. Taas on tultu tähän, että vuosi on melkein lopuillaan. Meiltä kannettiin kuusi pois jo torstaina, kun se varisti niin hirveästi neulasia. Kohta on kuitenkin loma ohi ja uusi vuosi alkaa. Sehän jo ihan häämöttää edessämme. 

 Vuoden vaihtuminen on aina hieno juttu. Pääsee aloittamaan uudella tarmolla uutta vuotta. Täytyy myös kokeilla uusia juttuja ja tehdä tietenkin uuden vuoden lupauksia. Ainoa miinuspuoli vuoden vaihtumisessa ovat raketit. Meillä (onneksi) Jimi ei ole pelännyt raketteja. Sitä on voinut ulkoiluttaa ihan normaalisti, vaikka pauke käy kovana. Silti olen sitä mieltä, että raketteja ei pitäisi paukutella, kuin sallittuna aikana, sillä monet koirat pelkäävät kuollakseen niitä. En osaa vielä sanoa, mitä mieltä Peeta on raketeista. Toivon kuitenki että sekin ottaa rauhallisesti.

Viime vuonna Jimi kuitenkin säikähti raketteja, kun veimme sen ulos ja vieressämme räjähti muutama. Silloin se meni ihan paniikkiin ja kiersi kehää matalana. Toivottavasti tästä ei jäänyt mitään traumoja. Loppu ilta sujui tuona päivänä kuitenkin ihan rauhallisissa merkeissä. 

Itse en ole koskaan ostanut raketteja, enkä varmaan ikinä ostakaan. Ovathan ne hienoja, mutta kalliita ja toisaalta melko turhia. Meille riittää muutama sädetikku ja voimme tietenkin ihailla toisten ampumia raketteja. 


Aivain mahtavaa uutta vuotta kuitenkin kaikille!


H

1 kommentti:

  1. Meidän shelttimme ei ensimmäisenä vuotena pelännyt aluksi yhtään kun alkuillasta ulkoilimme, sitten vähän ennen puolta yötä ulkona käydessämme säikähti ja juoksi koko matkan kotiin ja hyppäsi jopa sängylle, jonne ei aiemmin ollut uskaltanut hypätä. Nyt sitten onneksi asumme maalla, jossa ei rakettien ääniä kuulu kuin muutama oma jotka käymme ampumassa kauempana ja jätämme siksi aikaa telkkarin auki. Mukavaa alkavaa vuotta!

    VastaaPoista