10.8.2017

Emmi-Pet

Jimiltä on poistettu hammaskiveä eläinlääkärin toimesta noin puolitoista vuotta sitten. Olemme harjanneet hampaita, noh, melko säännöllisesti, mutta silti poskihampaisiin oli alkanyt kertymään hammaskiveä. Ikenet eivät kuitenkaan ole punoittaneet, eikä hammaskiveä ollut ihan hirveästi. Myös edelleen Jimin vasemmalla puolella oli vähemmän kiveä kuin oikealla, varmaankin siksi kun Jimi syö enemmän luita vasemmalla puolella. Halusin kuitenkin laittaa hampaat kuntoon, sillä hammaskivestä voi seurata todella ikäviä juttua esim. hampaiden poistoa!


Minulle tulee sähköpostia Unelmalemmikit- nimiseltä eläinliikkeeltä ja he mainostivat uutta Emmi-Pet hampaiden puhdistusta. Kuvat puhuivat puolestaan ja mami oli myyty. Tota täytyi päästä kokeilemaan! Varasin ajan ja niin sitä sitten mentiin. Vähän jännitti, kun koiraa ei tosiaan rauhoiteta/nukuteta. Tiesin kuitenkin, että Jimi on melko rauhallinen ja kiltti kaveri. Kyseessä on siis uudenlainen koirien hampaiden puhdistuslaite. Emmi- Pet näyttää tavalliselta sähköhammasharjalta, mutta sillä ei harjata tavalliseen tapaan vaan sitä pidetään paikoillaan, sillä harja tuottaa ultraääniä. Ultraääni vähentää bakteereja hampaissa ja hampaiden väleissä. Se myös pehmentää olemassa olevaa hammaskiveä, jolloin se on helpompi poistaa. Emmi-pet harjan kanssa käytetään sille tarkoitettua omaa hammastahnaa.



Operaation arvioitiin kestävän noin tunnin. Ensin Jimin hampaat tarkastettiin ja sen jälkeen ne käsiteltiin Emmi-Pet harjalla ja hammastahnalla. Harjaa siis vain pidettiin suussa hammaskiven kohdalla muutamia minuutteja ja sitten vaihdettiin uuteen kohtaa. Tämän jälkeen Jimi käännettiin kyljelleen ja hammaskiveä rapsuteltiin varovasti sellaisella raudalla. Ei tarvinnut kuin vähän painaa, niin hammaskivi irtosi kauniina laattana pois hampaan päältä. Hampaat käytiin läpi ja melkein kaikki kivi saatiin pois. Joihinkin syvennyksiin jäi vähän tummentumaa, mutta tärkeintä oli saada kivi pois ienrajasta, johon se voi aiheuttaa tulehdusta. 


Rapsuttelun jälkeen suuhun laitettiin vielä desinfioiva aine. Jimiltä tuli ihan muutamasta kohtaa vähän verta ikenistä, mutta tietenkin kun niitä oltiin käsitelty. Vuoto oli kuitenkin minimaalista ja lakkasi melkein heti. Koko hoito meillä kesti vain puoli tuntia! Jimi oli ollut niin rauhallinen, että toimenpide saatiin hyvin suoritettua.


Nyt on hampaat puhtaat ja me jatketaan ahkerasti kotiharjausta sekä luiden pureskelua! Huomasin, että esimerkiksi Faunattarissa järjestetään myös Emmi-Pet hampaiden puhdistusta!

ps. Harmillista, mutta unohdin ottaa ennen kuvat Jimin hampaista. Tässä kuitenkin jälkeen kuva




H

2 kommenttia:

  1. Emmipet on ihan kiva juttu sinänsä, mutta kannattaa sitten muistaa että esimerkiksi ientaskuja (jotka on tulehduksien kannalta ne pahimmat paikat) ei saa putsattua kukaan muu kuin ell. Emmipet on lähinnä (kallista) kauneudenhoitoa. Vähän halvempi niksi, jonka ainakin omilla totesin just toimivaksi on sekoittaa omenaviinietikkaa (n. ruokalusikallinen per litra, mulla mennyt varmaan vähemmän) koirien juomaveteen esimerkiksi kuukauden kuuri pari kertaa vuodessa. Olin aika epäileväinen sen suhteen, mutta niin vaan on koirilta melkein kaikki hammaskivi kadonnut parin viikon käytön jälkeen.

    Tekis mieli kokeilla omanakin suuvetenä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu emmi-petin tekijät itsekin muistuttavat, että eivät korvaa eläinlääkärin tekemää hammaskivenpoistoa/hampaiden tutkimista. Ompas mielenkiintoinen niksi, pitää ehkä kokeilla! Kiitos :)

      Poista