30.11.2017

Treeneistä kotiläksyjä

Kirjoittelen harvemmin tänne Peetan agility-treeneistä, mutta nyt ajattelin, jos täällä blogin puolellakin puitaisiin vähän asiaa. Ollaan siis harjoiteltu kohta noin vuosi Peetan kanssa agilityä. Emme kuulu vielä mihinkään seuraan vaan olemme käyneet erilaisilla agility kursseilla. Tällä hetkellä käymme Koirakoulu kompassin B kurssia. Tarkoitushan olisi joskus päästä kisakentillekin, mutta siihen nyt menee vielä aikaa. Peetahan on vasta nyt täyttänyt 1 vuoden ja 8 kuukautta, jolloin kisaamisen voisi aloittaa. Meillä ei ole kiire ja ajattelin, että pitää käydä ensin ottamassa muutamia möllikisoja alle, ennen kuin uskallamme oikeille radoille. 

B-kurssin ensimmäinen kerta oli juuri ja sieltä tuli heti kotitehtäviä. Nyt päätin kotona hieman kuvailla, kuinka temput oikein sujuvat ja kuinka niissä sitten ajan kanssa kehitytään. Jimi pääsi myös kokeilemaan näitä juttuja ja häneltähän ne sujuivat oikein mainiosti. Kotona tulisi siis harjoitella kieppiä, molempiin suuntiin, peruutusta, tasapainoilua ja 2 on 2 off. Nämä kaikki harjaannuttavat koiran tasapainoa ja kropanhallintaa, joita tarvitaan agilityssä. Peeta onkin ollut aina vähän kömpelö/pelokas kontaktiesteillä, joten nyt treenataan ja katsotaan miten siinä parannutaan.

Vielä avausta tempuista. Kieppi on siis pyörähdys joko vasempaan tai oikeaan suuntaan. Koirat, kuten ihmisetkin, ovat usein vähän toispuoleisia eli pyörähdys toiseen suuntaan onnistuu hyvin, mutta taas toiseen on haastavampaa. Peruutus taas on kävelyä takaperin. Se kehittää hyvin takajalkojen käyttöä. Tasapainoilu eri pinnoilla parantaa tasapainoa ja rohkaisee koiraa erilaisille pinnoille/esteille. 2 on 2 off on termi, jolla opetetaan koiralle kontakti esteiden kontaktia. Tarkoitus on siis, että takajalat ovat eri tasossa/eri pinnalla etujalkoihin nähden. 

Tässä vielä video meidän kotitreeneistä



H

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti