29.10.2017

Viikonlopun puuhastelut

Kerrankin ihanan rauhallinen viikonloppu ihan vain kotona! Ei ollut oikestaan mitään suunnitelmia viikonlopulle, paitsi lauantain treenit Peetan kanssa. Treenejä ja pikaista kauppakäyntiä lukuun ottamatta ei okeastaan käyty missään. Kotona kuitenkin riitti puuhaa, sillä päätin aloittaa jo nyt perinteisen joulusiivouksen! Sain käytyä kaksi kaappia läpi. Tyhjensin ne kokonaan, pyyhin pölyt ja kävin tavarat läpi. Osa tavaroista pidetään, osa menee kirpputorille ja osa roskiin. Kaappeja penkoessa löysin esim. läjän parittomia sukkia ja pari vanhaa yöpukua, joista toiseen pojat olivat järsineet reikiä...Yöpuvusta sainkin idean ja päätin tehdä pojille siitä lelun!

 Ensin revin kaksi yöpaitaa suikaleiksi. Tähän yhteen vetonaruun tarvitaan kaksi eriväristä "matonkudetta". Otetaan sopivan pituiset pätkät kudetta ja laitetaan ne ristiin ja niillä aletaan punoa munkinnyöriä. En kuvannut työn välivaiheita, mutta netti on pullollaan ohjeita munkinyöristä. Lopuksi sidoin kuteidenpäät kiinni ja lelu oli valmis!

Todella helppoa ja halpaa ja ekologista! Kierrätys kunniaan, vai miten se menee :)Ensin mietin, että mitäköhän nuo sanovat tästä narunpätkästä, mutta yllätys yllätys pojat ovat leikkineet sillä koko viikonlopun! Varsinkin Jimi on ominut lelun itselleen.


H

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti