30.5.2016

Pentu sairastaa.

Viime viikolla Peetalle tuli ikää 10 vk. Viikko oli melko kiireinen, enkä kerennyt mittaamaan pojan säkää. Painon kuitenkin sain punnittua, sillä Peeta tuli kipeäksi ja oli tiedettävä, kuinka painava hän on, jotta lääkettä osattiin antaa tarpeeksi. Painoa hänellä oli 2250g.
Keskiviikkona Peetalla tosiaan alkoi ripuli. Tila huononi iltaa kohti, mutta poika oli kuitenkin pirteä, leikki ja söi normaalista. Yö menikin sitten muutamaan otteeseen herätessä ja siivotessa lattioita. 

Torstaina soitin eläinlääkärille ja vähän kysyin tilanteesta. Ripuli jutut on meille aika tuttuja, sillä Jimillä oli vatsan kanssa isoja ongelmia noin kaksi vuotta sitten ja muutenkin aina silloin tällöin. En siis heti ollut syöksymässä lääkäriin varsinkaan, kun Peeta oli muuten normaalin oloinen. Hain sitten lääkäristä Promaxia ja specificin ruokaa, joilla lähdettiin liikkeelle. Eniten minua huoletti se mahdollisuus, että Peeta kuivuisi nopeasti.

Promax on tosiaan tuollaista täydennysrehua koiralle suolistohäiriöihin. Tuttu ja tosi toimiva tuote. Samantapaista, kuin Canicur, mutta hieman edullisempaa. Eläinlääkärillä tämä maksoi noin 10 euroa. Valmistetta on kolmea kokoa ja ne menevät koiran painon mukaan. Promaxia annetaan kolmen päivän ajan. 
Annoin torstaina ensimmäisen annoksen promaxia ja ruokaa, mutta tuntui, että ne eivät vaikuttaneet. Kamalaa oli aina jännittää, että millaista kakkaa sieltä nyt tulee. Ahdistus teki tulojaa. Ainoa positiivinen asia oli tosiaan se, että Peeta leikki edelleen normaalisti sekä söi ja joi innolla. Aina kun Peeta teki ripulin, annoin sille ruiskulla vähän vettä, jotta se ei vain kuivuisi. Päivä oli vielä todella lämmin. 

Torstain ja perjantain välinen yö ja aamu meni vielä ripuloidessa, vaikkakin kakka oli vähän jo kiinteämpää..pehmistä. Puntaroin jo, että vienkö Peetan lääkäriin, mutta sitten päivällä hän tekikin jo melko normaalin kakan. HUH! Promax ja ruoka olivat siis auttaneet. Kävin hakemassa apteekista vielä tuollaista Aptuksen Nutrisal jauhetta, joka auttaa nesteen imeytymistä kehoon. Sitä Peeta sitten joi ja sai vähän ruokaa kerrallaan. Olin ostanut myös matolääkettä, mutta en uskaltanut antaa sitä vielä, sillä maha olisi voinut mennä enemmän sekaisin.


Lähdimme perjantai illalla vanhemmilleni viikonlopuksi ja siellä Peeta palautettiin pikku hiljaa normi ruualle, eikä maha ollut enää sekaisin. Laitoin myös ruokaan koirien maitohappobakteeria (Aptus Tehobakt), joka myös auttoi tilanteeseen. Kaikki oli jo ihan hyvin lauantaina!

Se mistä ripuli alkoi, on vähän epäselvää, mutta olin antanut koirille sellaista lohipastaa, joka on tarkoitettu palkitsemiseen koulutuksessa. Tämä oli ehkä aiheuttaja ja tuubi lensikin roskiin. Tällaista aina välillä sattuu! Ensi viikolla Peeta menee jo rokotettavaksi. Aika menee todella nopeasti.

H

23.5.2016

KONGKONGKONG KING KONG!

Kong-lelut ovat meillä tosi usein käytössä. Niistä saa hyvää virikettä koirille, kun ne täyttää herkuilla. Kongeja on erilaisia. Tavallinen punainen, sitten on sellainen vahvempaa tekoa oleva musta ja tuollaisia suloisia pentukongeja vaalean sinisenä ja -punaisena. Kokoja löytyy myös useita. Meillä molemmilla pojilla on koko S. 

Jimin on punainen ja Peetan sininen. Pentukong on paljon pehmoisempi ja joustaa paremmin. Kongit täytetään jollakin hyvällä. Jimi on tosi taitava jo räpeltämään kaikki herkut sieltä ulos, joten hänelle tehdään yleensä vähän haastavampia täytöksiä. Peeta vasta harjoittelee niin on tärkeää, että herkut tulevat helposti ulos, jotta puuha ei käy liian tylsäksi.


Kongit täytettiin naudan jauhelihalla ja juustolla. Pojat istua napittivat odottamassa, milloin he pääsevät herkkujen kanssa puuhiin. Kongiin voi laittaa melkein mitä vain. Helpommin sieltä tulevat ulos esim. pienet nappulat. Kuumana kesäpäivänä Kongin voi myös pistää pakastimeen, jolloin sisällä oleva herkku jäätyy. Tällöin herkku on myös haastavampi saada ulos ja taitavalle koiralle on pidemmäksi aikaa puuhaa. 


Peeta ja Jimi molemmat saivat tyhjennettyä Konginsa. Peeta lähinnä vieritteli lelua maassa, kunnes pienet jauhellihamurut tipahtelivat ulos. Jimi tietää, että Kongia kannattaa heitellä, jotta sieltä irtoaa herkkuja! Molemmat ovat taitavia poikia.

H

19.5.2016

Pentupäiväkirja; Peeta 9vk

Maanantaina Peetalle tuli täyteen 9 viikkoa. Kaikki on mennyt tosi hienosti ja pojista on tullut jo hyvät ystävykset. Enää ei nahistella ruuasta ja leluillakin leikitään yhdessä. Parasta on tietenkin vetäminen kilpaa ja paini.

Peeta on kasvanut hieman. Säkä hänellä on nyt 23 cm ja pituutta niskasta hännän alkuun 24cm. Pojalle maistuukin ruoka ja kaikki herkut. Peeta on oppinut jo nimensä ja tulee reippaasti luokse, kun kutsutaan. Myös istuminen käskystä onnistuu hienosti. Nyt ollaankin harjoiteltu paikalla oloa, kontaktia ja maahan menoa. Näissä on vielä tekemistä.

Hihnakävely takkuilee vielä, mutta sitä ei olla vielä kamalasti harjoiteltukaan.. Peeta seuraa kyllä vapaana nätistä, mutta hihnassa se istahtaa maahan ja on liikkumatta. Herkkujen ja lelun avulla se sitten seuraa kyllä, vaikka meno onkin aika hidasta. Treeniä, treeniä niin eiköhän se siitä.

Sisäsiisteyteenkin on tullut pientä takapakkia, sillä poitsu ei millään haluaisi tehdä pissaa pihalle. Aluksi hän teki pissan kyllä pihalle, kun siellä käytiin, mutta nyt ei. Ollaan oltu heti nukkumisien jälkeen, mutta tyyppi vaan leikkii ja pidättelee pissaa. Välillä kyllä tekee ulos, mutta yleensä kiinnostus on ihan jossain muussa. Sisällä hän tekee pisin nätisti paperille. Seuraavaksi pitää varmaan raahata se paperi pihalle, jos sitten alkaisi taas sujua.


H

15.5.2016

Kirsikankukkia

Perjantaina käytiin ihastelemassa Roihuvuoressa kirsikankukkia.

Peeta matkusti paikalle kassissa ja sai jaloitella ja leikkiä sitten puistossa. Jimi on jo kokenut julkisilla kulkija, joten hän käveli paikanpäälle ihan omin avuin.

Kukat olivat kauniin vaaleanpunaisia, vaikkakin paras kukinta alkoi olla jo mennyt. Hyvä sää ja seura kruunasi huippu päivän.

Peeta söpöläinen oli kova keräämään ihmisten rapsutuksia ja monet kuvasivat kukkien lisäksi myös meidän poikia :)

Jimi nautti hyvästä säästä ja ulkoilusta! Todella ihanaa kun tulee kesä.

H

10.5.2016

Peeta on muuttanut meille.

Viime viikon perjantaina haettiin pieni pallero kotiin. Kaikki on sujunut hyvin ja koirat tulevat jo melko hyvin keskenään toimeen. Välillä tietenkin riidellään leluista ja ruuasta, mutta samalla leikitään yhdessä sekä nukutaan jo melkein vierekkäin.

Peeta on ollut reipas pentu. Ei arastele kamalasti ja tutustuu innollaa kaikkeen uuteen. Pihalla juokseminen on super hauskaa ja siellä ei meinaa malttaa pissata, kun kivempaa se on tehdä sisälle.. :) Peeta tekee silti hienosti pissan aina paperille.


En muistanutkaan kuinka terävät pikku naskali hampaat pennuilla on. Näillä hän maistelee kaikkea mikä eteen sattuu. Myös ruoka maistuu Peetalle hyvin.


Peetaa ei olla punnittu, mutta säkä poitsulla oli n. 18 cm. Vähän ollaan jo harjoiteltu nimeä, luoksetuloa ja istumista. Isoveikka on tietenkin jo opettanut kuinka ääni avataan ja kimakka pikku haukahdus sieltä välillä kuuluukin.

Tästä on hyvä jatkaa!

H



7.5.2016

Pentupäiväkirja; Kotona valmisteluja

Kotona tehtiin viimeiset valmistelut, ennen kuin pikku poitsu muutti meille.
Ensimmäisenä laitettiin oma nukkuma-alue makuuhuoneessa. Rajattiin se seinän ja sängyn väliin. Sängyn jalkojen alle laitettiin vaneerin palanen, niin että Peeta ei pääse yöllä livistämään sängyn alta muualle asuntoon. Sitten vain Peetan oma peti aseteltiin ihan sängyn viereen.


Nukkuma-alueelle laitettiin vielä matala vesikuppi ja pissa-alusta. Hankittiin tuollaisia "oikeita" pissa-alustoja, joissa on muovinen alaosa. Näin märkää ei pääse lattialle.

2. Ostettiin makuuhuoneen oveen koiraportti, jonka avulla voi välillä rajata tiloja tai harjoitella yksinolemista. Portti on Ikean, mutta me ostettiin tämä yksilö käytettynä Tori.fistä. Portti kiinnitetään pingottamalla se karmien väliin, joten ruuveja ei tarvita.


3. Matto otettiin pois olohuoneesta, mutta eteiseen, keittiöön ja makuuhuoneeseen jätettiin matot. Eniten kuitenkin oleskellaan olohuoneessa ja sinne vahinko saattaa varmasti helpommin sattua. Jos kuitenkin tilanne vaatii, otetaan mattoja pois muistakin huoneista.


4. Sähköjohtoja myös piilottelin, jotta naskalihammas ei pääse niihin käsiksi. Onneksi meillä ei kamalasti ollutkaan näkyvillä johtoja! Kierittelin johtoja ja kiinnitin ylemmäs, pois lattialta lojumasta.



Tervetuloa kotiin!

H

4.5.2016

Älypeli

Jimi on tykännyt pelata koirien älypeliä aina avopuolisoni vanhempien luona. Oonkin jo pitkään miettinyt, että meidän pitää kotiinkin ostaa sellainen. Oon katsellut eri koirakaupoista pelejä, mutta usein ne ovat melko kalliita ja tylsän oloisia. Olen usein törnännyt myös muovisiin älypeleihin, mutta itse halusin ostaa puisen.

Noh Zooplussassa tuli hyvän oloinen "puinen" ja edullinen peli vastaan ja nakkasin sen heti ostoskoriin. Karlie Penny 2 in 1! Hinta taisi olla vain 14€ ja tässä laudassa on kaksi peliä samassa. Tämä lelu oli "Top seller" ja saanut hyvää palautetta.
http://www.zooplus.fi/shop/koirat/lelut/aktivointilelut/alypelit/141758

Toiselle puolelle pistetään palikoita, joita nostetaan pois ja toisella on työnnetäviä osia. Lauta on pyöreä ja halkaisijaltaan 25 cm. Valittavissa oli myös isompi koko. Materiaali on MDF-levyä ja sen kestävyys on ehkä vähän kyseenalaista. Täysin puinen olisi ollut parempi.

Tätä peliä on nyt pelattu useaan otteeseen ja Jimi on ollut ihan innoissaan. Helpompi puoli on selvästi se, missä on nostettavia palikoita. Palikoitten alle voi piilottaa koiralle mieluisia herkkuja. Me ollaan käytetty Tubidog-maksan makuista pastaa, mutta varmasti nakit ja juusto maistuisi myös.


Hauskaa ja herkullista ajanvietettä Jimille.
H