7.4.2016

Pentupäiväkirja; Kirjoja.

Pentu-kirjoja, pennun kasvatus-kirjoja, koulutus-kirjoja, koiranomistajan tietokirjoja, kirjoja, kirjoja, kirjoja.


Siitä onkin 5 vuotta, kun meillä oli pentu. Vaikka koira-arki on ihan luonnollista, on mukava vähän virittää itseään siihen, millaista se arki sitten on, kun pentu tulee taloon. Kävin kirjastossa lainaamassa muutaman pentukirjan ja kaivoin myös omasta kirjahyllystä koirakirjat esiin. Nyt olen niitä lueskellut ja palauttanut mieleeni tärkeitä asioita  pentuvaiheesta. Välillä kirjoja lukiessa ihan naurattaa, kun mustelee sitä aikaan, kun Jimi oli pieni.


Pidin erityisesti näistä kolmesta kirjasta. Ne sisälsivät paljon käytännön ohjeita varhaiseen koulutukseen ja kirjoissa oli otettu monia asioita huomioon, joita kannattaa miettiä ja suunnitella, kun on ottamassa pentua. Paljon hyvää tietoja ja vinkkejä pennun kasvatukseen. Kannattaa perehtyä.

Pentutilanteeseen kuuluu nyt sellaista, että meillä on alustavavaraus soopeli pojasta. Menemme sunnuntaina häntä katsomaan ja sitten varmistuu, muuttaako hän 5 viikon päästä meille. Meidän ensimmäiselle kasvattajalle ei valitettavasti syntynyt kuin tyttöjä, joten tämä on nyt toinen kasvattaja, joiden pentuja menemme katsomaan.

H


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti